maanantai 9. kesäkuuta 2025

Parles-tu français?

Saint-Jean-de-Montsin kaupungissa jossa asuin, puhutaan lähinnä ranskaa. Minä olen opiskellut ranskaa itsenäisesti parin vuoden ajan ja kielen perusasiat ovat jokseenkin hallussa. 

Kielitaitoni on lukemis- ja kirjoittamispainotteista. Kun liikuin Ranskassa itsekseni, pystyin lukemaan hyvin esimerkiksi kylttejä ja elintarvikepakkausten tekstejä. 

Kuitenkin suullisen keskustelun käyminen oli erittäin haastavaa, koska minulla ei ollut kokemusta kuullun ymmärtämisestä tai puhumisesta. Olen tosiaan opiskellut yksin kotona enkä ollut ennen vaihtoon lähtöä käynyt ranskankielistä keskustelua toisen ihmisen kanssa. 

Harjoittelupaikalla paikallinen henkilökunta totesi suullisen kielitaitoni niin heikoksi, että keskustelut käytiin suosiolla englanniksi. Mikäli toinen osapuoli ei osannut englantia, käytimme elekieltä ja Googlen kääntäjää. 


Omia vinkkejäni tilanteisiin, joissa kielitaito asettaa haasteita: 

- hitaasti puhuminen sana kerrallaan 

- avainsanoilla keskusteleminen, ei pitkiä tai monimutkaisia lauseita 

- synonyymien kokeileminen (kenties jokin toinen sana onkin tuttu) 

- elekielen hyväksikäyttäminen 

- hymyileminen (ellei ole puheenaiheeseen sopimatonta), hyväntuulisuus ja ystävällisyys rentouttavat tunnelmaa ja tekevät keskustelemisesta mukavampaa 

Minulle oli henkisesti raskasta, etten pystynyt käymään ns. kunnollisia keskusteluja ranskaksi. Mietin että pitävätkö muut minua ihan tyhmänä, saavatko he minusta vääriä mielikuvia... Kielimuuri tuntui rajoittavalta, kun en oikein pystynyt tuomaan esiin ajatuksiani, kertomaan osaamisestani tai esimerkiksi lausumaan mieleeni tulleita vitsejä. Minun täytyi vain opetella hyväksymään tilanne sellaisena kuin se oli. 

Kaiken kaikkiaan koen näiden kieliasioiden kasvattaneen minua ja antaneen minulle uusia näkökulmia arkeen. Ymmärrän nyt paremmin, miltä tuntuu elää vieraassa maassa ilman kunnollista kielitaitoa. 


Tätä postausta kirjoittaessani olen ollut pari viikkoa Suomessa ja tavallaan kaipaan takaisin ranskan kielen keskelle. Sanavarastoni kasvoi Ranskassa ja sain ensikosketuksen kuullun ymmärtämiseen. Kieltä on helppo oppia, kun se on koko ajan kaikkialla ympärillä. Aion jatkossa tuoda ranskaa enemmän arkeeni, esimerkiksi lukemisen tai tv-ohjelmien muodossa. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti