maanantai 5. toukokuuta 2025

Viikko housekeepingiä takana

Olen saanut "lukujärjestyksen" lopulle harjoittelulle. Teen joka toinen viikko housekeepingiä ja joka toinen vastaanottoa.

Housekeeping on ollut minusta mukavaa, ellen jopa sanoisi että oikein mukavaa. Kuten edellisessä postauksessa mainitsinkin, tykkään kotonakin siivota ja järjestellä paikkoja. Tämä on pitkälti samaa hommaa, toki vähän erilaisilla tekniikoilla ja varusteilla. Ehkä ainut ikävä puoli tulee siinä, kun alkaa miettiä ihmisten jälkeensä jättämiä pöpöjä... Onneksi mitään erityisen likaista huonetta ei tullut ekalla viikolla vastaan. 

Yhteisen, hyvälaatuisen kielen puuttuminen asettaa selviä haasteita kommunikaatiolle. Kieliasiat ovatkin aiheuttaneet minulle harmistusta ja ajoittain jopa epämukavaa oloa. Pelkään että minua pidetään ihan tyhmänä, kun ymmärrän asioita väärin. Kaikki hotellilla ovat ystävällisiä ja huolehtivaisia, mikä sekin tuntuu pahalta, koska olen vaivaksi näille ihmisille tullessani tänne ilman kunnollista kielitaitoa. Minulla on myös tunne, että minun pitäisi edustaa Suomea, mutta toistaiseksi edustus on ollut heikonlaista...

Tekisi mieli laittaa puolustuksekseni kaulaan ranskankielinen lappu, jossa lukisi "olen ihan fiksu omalla kielelläni". 

Minun ranskani on parhaimmillaan lukiessa ja kirjoittaessa, mutta harjoittelun kannalta toimisi huomattavasti paremmin, jos vahvuuteni olisivat puhuminen ja kuullun ymmärtäminen...

Ranskalaisten kollegoideni kielitaito vaihtelee. Enkä sinällään odotakaan heidän puhuvan englantia, ymmärrän olevani vieraana heidän maassaan ja että Saint-Jean-de-Monts on ranskalaisten lomakohde ranskalaisille. Asukkaat ovat ranskalaisia, lomalaiset ovat ranskalaisia... ja sitten on yksi suomalainen. 

Nyt kun olen saanut uuden perusarkeni rullaamaan, yritän panostaa ranskan kielen käyttämiseen. Haluan näyttää, että minulla on sanavarastoa enkä saapunut tänne täytenä ummikkona. Ja tietysti haluan myös oppia lisää ja palata Suomeen parempana ranskan kielen osaajana. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti